Sivut

lauantai 1. kesäkuuta 2013

feta-kasvispiirakka


Kävimme jälleen tänään Villen kanssa pyöräilemässä ja sen jälkeen päivä on mennyt pihalla auringossa oleskellen. Pyöräytin myös feta-kasvispiirakan, jonka resepti tulee tässä:

Feta-kasvispiirakka
Pohja
100 g voita (huoneenlämpöistä)
3 dl jauhoja
0,5 dl kylmää vettä

Sekoita ainekset keskenään, levitä piirakkavuokaan ja paista pohjaa 5-10 min 200 asteessa.

Täyte
1 porkkana
0,5 iso tai 1 pieni sipuli
fetajuustokuutioita
luumutomaatteja
valkosipulituorejuustoa (1/3 purkkia, n. 70g)
2 dl ruokakermaa
2 munaa
juustoraastetta
soijakastiketta

Kuullota hienonnettu sipuli ja viipaloitu porkkana paistinpannulla. Mausta laittamalla hieman soijakastiketta. Lisää ruokakerma ja anna hautua hetki (näin porkkanat hieman pehmenevät). Laita erilliseen kulhoon munat ja tuorejuusto sekä lisää paistinpannulla olevat jutut kermoineen. Sekoita ja kaada piirakkavuokaan (jossa on juuri esipaistettu pohja). Asettele täytteen sekaan sopivin välein puolitetut luumutomaatit ja fetajuustokuutiot. Ripottele lopuksi päälle juustoraastetta ja paista piirakkaa 200 asteessa 30 minuuttia. Anna piirakan vetäytyä ennen tarjoilua. Tämä toimii myös kylmänä!

1 kommentti: