Sivut

maanantai 2. helmikuuta 2015

lähijunien turvallisuudesta

Seuraava teksti on kopio Villen tänään kirjoittamasta facebook-päivityksestä.

----------------------

Tämä kertomus on tosi, ja haluan sinun lukevan sen. Se kertoo tapahtumasta, joka on arkea lähijunissa. Matkustan lähes päivittäin töihin junalla Keravalta Helsinkiin ja takaisin, joten olen nähnyt kaikenlaista: narkkareita, känniläisiä, väkivaltaa ja ilkivaltaa. Tämä tapaus ei siis todellakaan ole ensimmäinen, mutta se on pahin kohdalleni osunut. Tosin sanat eivät riitä kuvaamaan kokemaani kauhua. Kirjoitan tämän herättääkseni keskustelua lähijunien turvallisuudesta - tai siis turvattomuudesta. Mielestäni silloin tällöin matkustamon läpi kävelevä konduktööri ei riitä takaamaan matkustajien turvallisuutta, vaan joka junaan tarvitaan vartija. Tavaratalossakin on vartija, ja sieltä pääsee sentään ulos. Palataanpa nyt kuitenkin siihen, mitä äsken tapahtui...

 On maanantai 2.2.2015 klo 19.15. Istun puolityhjässä N-junassa matkalla töistä kotiin. Juna pysähtyy Korsossa. Ovet avautuvat. Sisään rynnii karjuva mies. Hän riehuu käytävällä, hakkaa vimmatusti junan laseja ja penkkejä sekä huutaa ampuvansa kaikki tai räjäyttävänsä koko junan. Aina kun joku meistä vaunun viidestä kanssamatkustajasta vilkaisee mieheen tai liikahtaakaan, hän hyökkää kohti heitellen penkeiltä löytämäänsä irtaimistoa ja uhkailee tappavansa. "Kukaan ei tajua!" hän toistelee. Keski-ikäinen nainen siirtyy viereeni istumaan. Kauhun sokaisemat katseemme kohtaavat. Tärisen ja suojaan päätäni. Mies ravaa ohitsemme useita kertoja ja tuntuu kiivastuvan lamaantuneesta tunnelmasta entisestään. Elämä tuntuu vilisevän silmissä. Aika pysähtyy. Pelko jäykistää kropan. Olen suljetussa tilassa väkivaltaisen sekopään kanssa, eikä apua ole tarjolla. Lähin hätänappi on ulko-oven vieressä kymmenen metrin päässä, mutta reitillä partioi kontrollin menettänyt mielipuoli. Kun mies on käytävän toisessa päässä ja kotipysäkkini vihdoin kuulutetaan, kiirehdin kauemmas miehestä kohti ulko-ovea, jossa nainen jo puhuu hätäpuhelimeen. Odotamme porukalla junan pysähtymistä ja vilkuilemme käytävän toiseen päähän. Pian konduktööri rientää ohitsemme selvittämään tilannetta. Juna pysähtyy, ovet avautuvat ja juoksen vapauteen. En vilkaise taakseni. Sydän hakkaa vielä kotonakin. Toivottavasti kaikki ovat kunnossa.

----------------------

1 kommentti:

  1. Kauheeta.Tuollaista jännitystä työmatkoihinsa ei kukaan halua.Jotain tarttis tehä..

    VastaaPoista