Sivut

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

lakkausuni

Ollaan viime päivät lakattu vaalealla lakalla remontoimamme huoneen uutta lautalattiaa. Jo kaksi hiontaa ja kolme lakkakerrosta tehty!

Näin unta viime yönä, että olimme unohtaneet ottaa tavarat pois huoneesta ennen lakkausta. Eli mm. mattoa, lampunjalkaa ja sänkyä siirtäessäni huomasin, että sinne tänne lattiaa oli jäänyt tummempia ja käsittelemättömiä alueita. Viime yön siis hion ja korjailin epätoivoisesti näitä länttejä.

Nauroimme aamulla Villen kanssa, ettei uni ollut lainkaan mahdoton meidän remppataidoilla :D

1 kommentti: